Sosiaaliohjaaja: työikäisten palvelut, Joensuu (id9086)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 13.10.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

SOSIAALIOHJAAJAA

työikäisten sosiaalipalveluihin 1.11.2024 alkaen
 
 


Tehtävänkuvaus

Oletko vastuullinen, aktiivinen, joustava ja positiivisen asenteen omaava sosiaalialan ammattilainen, jolta sujuu niin tiimityöskentely kuin itsenäinen ongelmanratkaisu?

Työikäisten sosiaalipalvelujen aluetyössä työskentelet täysi-ikäisten asiakkaiden, heidän läheisverkostojensa sekä kollegojen, viranomaisverkostojen ja kolmannen sektorin kanssa. Tehtävään kuuluu mm. asiakkaiden palvelutarpeiden arviointia, asiakassuunnitelmien ja palvelupäätösten tekemistä sekä asiakkaiden tukemista ja ohjaamista esimerkiksi asumiseen, riippuvuuksiin, työhön/työttömyyteen/työkykyyn, opiskeluun ja jaksamiseen liittyvissä haasteissa. Onnistuneella sosiaaliohjauksella on vaikutusta asiakkaan elämänlaatuun, joten meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä. 

Työaika on 38,25 tuntia/viikko sisältäen joutuisan ruokailun.

Työyhteisön esittely

Joensuun ja Kontiolahden alueen työikäisten sosiaalipalvelujen yksikkömme on jaettu alueellisiin tiimeihin, joihin kuuluu sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, asumisen ohjaajia, palvelusihteereitä sekä kaksi johtavaa sosiaalityöntekijää. Toimeentulotukeen, välitystileihin ja sosiaaliseen luototukseen liittyvät asiat on keskitetty erilliseen taloussosiaalityön tiimiin, jonka kanssa teet tiivistä yhteistyötä. 

Työpaikka sijaitsee osoitteessa Rantakatu 23, 1.krs, Joensuu. Tehtävää on mahdollista hoitaa pienessä määrin myös etätyönä. Työtehtävät keskittyvät Joensuun alueelle, mutta toivomme tarvittaessa valmiutta liikkuvuuteen koko hyvinvointialueella.

Kelpoisuusehdot

Sosiaaliohjaajalta edellytämme sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukaista laillistusta tai lupaa toimia sosionomin tehtävissä. 

Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen vastaavista tehtävistä sekä perehtyneisyyden sosiaalihuollon palvelujärjestelmään ja asiakastietojärjestelmien käyttöön. Työtehtävien hoitaminen edellyttää liikkumisvalmiutta asiakaskäynneillä ja verkostoissa.  Hakijalta toivomme kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon, valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön, kirjallisen ilmaisun taitoa sekä kehittämis- ja muutosmyönteisyyttä.

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 3029,75 euroa / kk. 

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka voi olla työkokemuksesi määrästä riippuen 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna (max 200 eur/v)
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • työsuhdepolkupyörä
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja

Lisätiedot

Tehtävän aloitus on suunniteltu 1.11.2024, mutta otamme hakijoiden toiveet huomioon ja olemme avoimia neuvottelemaan ajankohdasta. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Ilmaise siis toiveesi rohkeasti, löydämme varmasti yhdessä sopivan ratkaisun.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä on koeaika 6 kuukautta.

Lisätietoja antavat johtava sosiaalityöntekijä Sanna Parviainen sanna.parviainen@siunsote.fi p. 013 330 9895 ja johtava sosiaalityöntekijä Elina Jauhiainen  elina.jauhiainen@siunsote.fi p.013 330 5856.

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 30.9.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut. 

Application period starts: 2024-09-30 08:00Application period ends: 2024-10-13 23:59

Share