Hammaslääkäri: Suun terveys, Outokumpu (id8875)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


 HAEMME 30.6.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

Hammaslääkäriä

Outokummun hammashoitolaan

Kuvaus

Suun terveydenhuollon tehtävänä on järjestää ja tuottaa Siun sotessa laadukkaat ja asiakaslähtöiset suun terveydenhuollon palvelut koko väestölle. Tehtävänkuva on monipuolinen. Arvostamme hammaslääkärin osaamista, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja toisaalta halua oman sekä työyhteisön toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Tuemme myös mahdollisuutta erikoistumiskoulutukseen. Myös osa-aikainen työskentely on mahdollista. Siun soten alueella suun terveydenhuollossa kehitetään yhdessä aktiivisesti toimintojamme. Tule mukaan kehittämismyönteiseen porukkaamme. Meillä innostutaan, ideoidaan ja onnistutaan yhdessä.  

Kelpoisuusehdot

Kelpoisuusehtona virkaan on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia hammaslääkärin tehtävissä. Edellytämme hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojausta. Palvelussuhteeseen ehdollisesti valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus valintapäätöksessä todetun määräajan kuluessa.

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on:  4837,04 € euroa / kk. 

Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan toimenpidepalkkiot sekä 5% rekrytointilisä tehtäväkohtaisesta palkasta. Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät lääkärisopimuksen sekä paikallisen sopimuksen mukaisesti.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella

Lisätiedot 

Tehtävä alkaa 30.9.2024 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja antaa 24.-25.6. vastaava hammaslääkäri Tarja Heinonen p. 013 330 7181tai tarja.heinonen@siunsote.fi

Joensuussa 13.6.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut


Hakuaika alkaa: 13.06.2024 08:00Hakuaika päättyy: 30.06.2024 23:59

Jaa ilmoitus