Hammashoitaja: suun terveys, Kontiolahti (id8872)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 26.6.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN JA MÄÄRÄAIKAISEEN TEHTÄVÄÄN

Hammashoitajaa

Lehmon hammashoitolaan 15.7.2024 alkaen

Tehtävänkuvaus

Lehmon hammashoitolassa tulet työskentelemään hammaslääkärin työparina sekä kokemuksen lisääntyessä keskitetyssä puhelinajanvarauksessa. Tässä työssä sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi kiinnostuksesi mukaan ja päästä perehtymään esimerkiksi alle kouluikäisten lasten määräaikaistarkastusten tekemiseen.

Työ on päivätyötä, joka ajoittuu ma-to noin klo. 7.30-15.30 väliselle ajalle ja perjantaisin noin klo. 7.30-13.45

Työyhteisön esittely

Lehmon hammashoitolassa on kahden hammaslääkärin ja kahden suuhygienistin vastaanotot ja hoitolassa työskentelee kolme hammashoitajaa. Hoitolassa työskentelee säännöllisesti myös oikomistiimi. Käymme myös pitämässä harjauskouluja alueen esikoululaisille.

Työyhteisömme on tiivis ja lämminhenkinen, meille on mukava tulla töihin. Pienessä hoitolassa pääset tekemään hammashoitajan työtehtäviä monipuolisesti. 

Työpaikan sijainti: Lehmon hammashoitola - Kylmäojantie 49, 80710 Lehmo

Kelpoisuusehdot

Hammashoitajilta odotamme hammashoitajan tai lähihoitajan tutkinto, suun terveydenhuollon suuntautumisopinnoilla. 

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 2432,25 euroa / kk. 

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella

Lisätiedot 

Tehtävien aloituksesta ja kestosta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun.

Tehtävästä voidaan täyttää myös määräaikaisuus ajalle 5.8.2024 - 5.10.2025.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä on koeaika 6 kuukautta.

Lisätietoja antaa Osastonhoitaja Katja Heikkinen, puh. 013 330 7658.

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Tehtävä täytetään ja haku päätetään soveltuvan hakijan löydyttyä.

Joensuussa 12.6.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut. 


Application period starts: 2024-06-12 08:00Application period ends: 2024-06-26 23:59

Share