Ohjaaja: työikäisten palvelut (kuntouttava työtoiminta), Juuka, Kontiolahti (id8868)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 30.6.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN TEHTÄVÄÄN

Ohjaajaa

kuntouttavaan työtoimintaan 1.8.2024 alkaen (Juuan ja Kontiolahden työpajoille)
 
 

Tehtävänkuvaus

Työtehtäviisi kuuluu työtoimintapäivien sisällön suunnittelu ja toteutus. Sinulla on omia asiakkaita, joita ohjaat erilaisissa päivittäisissä työtoimintatehtävissä. Sen lisäksi kirjaat asiakkaidesi kanssa tavoitteellisia suunnitelmia ja tuet asiakkaita tavoitteiden saavuttamisessa. Huolehdit asiakkaittesi osalta päivittäiskirjauksista ja poissaoloihin liittyvistä ilmoituksista. Teet tiivistä yhteistyötä työikäisten palveluiden sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa sekä yhteistyötä muiden asiakkaan prosessissa toimivien kanssa. 

Kuntouttavan työtoiminnan sisältö voi olla esimerkiksi erilaisten kädentaitojen ja liikunnan ohjausta sekä retkien ja tutustumiskäyntien suunnittelua ja toteutusta. Tämän vuoksi ohjaajaksi voi tulla monenlaisella osaamisella, jota on voitu hankkia niin koulutuksen kuin harrastuneisuuden kautta. Kerrothan työhakemuksessasi millaista osaamista ja kokemusta toisit yksikköömme.

Työaika 38,25 h/viikko

Työyhteisön esittely

Kontiolahden työpajalla työskentelee sinun lisäksi kaksi (2) ohjaajaa, mutta haettavan ohjaajan tehtäviin kuuluu Juuan työpajan ohjaajan tehtävät kolmena (3) päivänä viikossa.  Työpajojen asiakaskunta on pääsääntöisesti työikäisiä pitkäaikaistyöttömiä. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden toimintakykyä sekä sosiaalisia ja työelämän taitoja, jotta eteneminen työelämään tai koulutukseen jatkossa mahdollistuisi.

Työpaikan sijainti: Puutarhatie 5, 81100 Kontiolahti ja Sahateollisuustie 7, 83900 Juuka.

Kelpoisuusehdot

Pätevyysvaatimuksena on ammatillinen tutkinto. Eduksi katsotaan kokemus ohjaustyöstä. Odotamme ennakkoluulottomuutta kohdata erilaisissa elämäntilanteissa olevia työikäisiä aikuisia, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja, asiakastyön hallintaa, tiimityötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 2510,79 euroa / kk. 

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella

Lisätiedot 

Tehtävien aloituksesta ja kestosta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävässä on koeaika 6 kuukautta.

Lisätietoja antavat johtava sosiaalityöntekijä Helena Juvonen, puh. 013 330 5494 helena.juvonen@siunsote.fi  sekä vs. palvelupäällikkö Jaana Väyrynen, puh. 013 330 5870 jaana.vayrynen@siunsote.fi.

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 11.6.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut. 

Application period starts: 2024-06-11 08:00Application period ends: 2024-06-30 23:59

Share