Lähihoitaja: terveysasema, Joensuu; määräaikainen (id8865)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 23.6.2024 MENNESSÄ MÄÄRÄAIKAISEEN TEHTÄVÄÄN

Lähihoitajaa

Rantakylän terveysasemalle 2.8.2024 saakka
 

Tehtävänkuvaus

Lähihoitajan työtehtävät Rantakylän terveysasemalla sisältävät muun muassa:

  • itsenäisenä toimintana lähihoitajan vastaanottoa, haavanhoitoa, kuulontutkimusta sekä injektioita 
  • lääkäreiden avustaminen erilaisissa toimenpiteissä

Työnkuvaan voi kuulua myös hoidontarpeen arviointia tai muita tehtäviä osaamisen ja valitun henkilön tausta huomioiden. 

Meiltä saat työyhteisön kollegiaalisen tuen itsenäisen tehtävän hoitamiseen. 

Arvostamme motivoitunutta asennetta, aktiivista työotetta ja halua oppia uutta. Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat ensiarvoisen tarkeitä asiakastyössä.  

Työaika: Ma - pe klo 7.45 - 16, työajanlyhennyspäivä 1/vko, jolloin työt loppuvat klo 13. Liukuva yleistyöaika. 

Työpaikan sijainti: Ruoritie 3, 80160 Joensuu 

Kelpoisuusehdot

Lähihoitajilta odotamme sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkintoa.  

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 2556,75 euroa / kk. 

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella

Lisätiedot 

Tehtävän aloitus on sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Otamme hakijoiden toiveet huomioon ja olemme avoimia neuvottelemaan ajankohdasta. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten rohkeasti ilmaise toiveesi, ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.

Tehtävässä on  koeaika.

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Sari Lamminsalo, sari.k.lamminsalo@siunsote.fi tai puh. 013 330 8582 

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 10.6.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut. 

Hakuaika alkaa: 10.06.2024 12:00Hakuaika päättyy: 23.06.2024 23:59

Jaa ilmoitus