Palveluesihenkilö: hoitotarvikejakelu, Joensuu (id8824)

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 23.6.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

Palveluesihenkilöä

Hoitotarvikeyksikköön 1.8.2024 alkaen


Tehtävänkuvaus

Hoitotarvikeyksikkö on aloittanut toimintansa 1.1.2019 ja se koordinoi, kehittää ja toteuttaa maksutonta hoitotarvikejakelua koko Siun soten alueella. Hoitotarvikejakelu on  tärkeä osa asiakkaan kokonaishoitoa ja sen avulla tuetaan ja edistetään hoitoa sekä asiakkaan selviytymistä ja elämänlaatua kotona tai kotiin rinnastettavissa yksiköissä. 

Palveluesihenkilön tehtävässä pääset johtamaan ja kehittämään hoitotarvikejakelun toimintaa sekä toimit lähiesihenkilönä kokeneelle ja osaavalle hoitotarvikejakelussa työskentelevälle tiimillesi.  Omaa työtäsi helpottaa jos olet kiinnostunut taloudesta ja kulujen seurannasta sekä haluat ymmärtää isoja kokonaisuuksia ja tulet hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa. Kaikkea ei tarvitse osata tullessa, kiinnostus riittää. Tehtävässä saat oman lähiesihenkilön tuen, ongelmia ratkotaan yhdessä ja onnistumista iloitaan.

Työpaikka sijaitsee Joensuun Raatekankaalla, jonne polkaiset Joensuun keskustan tuntumasta vaikka työsuhdepolkupyörällä alle 10 minuutissa tai linja-autollakin pääsee. Etätyötäkin on mahdollista tehdä osittain. 

Kelpoisuusehdot

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia terveydenhuollon ammattitehtävissä sekä ylempi korkeakoulututkinto. 

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 3601,16  euroa / kk. 

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja

Virka täytetään 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. 

Virkasuhteeseen ehdollisesti valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus valintapäätöksessä todetun määräajan kuluessa. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. 

Lisätietoja tehtävästä antavat vs. palveluesihenkilö Paula Kotiranta, paula.kotiranta@siunsote.fi ja ylihoitaja Johanna Ahvalo, johanna.ahvalo@siunsote.fi. Laitathan sähköpostia mikäli haluat keskustella tarkemmin, niin sovitaan sopiva soittoaika.

Haastattelut järjestetään teamsilla viikolla 26.

Joensuussa  21.5.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.

 

Hakuaika alkaa: 21.05.2024 08:00Hakuaika päättyy: 23.06.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Suostutko, että tiedoksianto valintapäätöksestä lähetetään sähköisesti työhakemuksessasi antamaasi sähköpostiosoitteeseen? *


Puhelin *
Katuosoite *
Postinumero *
Postitoimipaikka *
Maa
Kerro lyhyesti osaamisestasi, odotuksistasi hakemasi tehtävän suhteen ja siitä, miksi olisit hyvä kyseiseen tehtävään? *
(Korkeintaan 5000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työkokemus
HUOM! Työkokemuksen voit ilmoittaa CV:ssä tai alla oleviin kenttiin. Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja
Tehtävänimike
Päätehtävät
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Koulutustaso
Koulutustaso (ylimmän tutkinnon)
Koulutus
HUOM! Koulutuksen voit CV:ssä tai alla oleviin kenttiin. Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Koulun / oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkintonimike / pääaineet
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Aloitusaika
kuukausi vuosi
Valmistumisaika / arvoitu valmistumisaika
kuukausi vuosi
Muu koulutus / kurssit
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli
2. vieras kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 50 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muuta
Onko sinulla ajokortti
Onko sinulla käytössäsi auto
Kuvaile osaamistasi muutamalla avainsanalla
(Korkeintaan 3000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mahdolliset suosittelijat
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mistä sait tiedon tästä työpaikasta? *
Videoesittely
Halutessasi voit esitellä itsesi meille videolla täyttämällä sähköposti alla olevaan kenttään ja nauhoittamalla video.
Voit nauhoittaa videon web-kamerallasi, tai voit ladata valmiin videotiedoston laitteeltasi. Videotiedoston maksimikoko on 500 MB. Sallitut tiedostopäätteet ovat: avi, mp4, wmv ja mov. Tukea mahdollisiin ongelmiin löydät täältä.
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, pdf, txt, png, jpe, jpg, jpeg.
Voit liittää halutessasi CV:n tähän
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, pdf, txt, png, jpe, jpg, jpeg.
Muut liitteet